Aamulla yritin nukkua pitkään. Miehen kello herätti 6.30 ja tasaisin väliajoin mies kyseli jotain tuikitarpeellista minulta. Yritin sinnikkäästi vetää peittoa korville ja murahdella, että ymmärtäisi antaa nukkua.

Kuopus heräili välistämme ennen seiskaa. Aamutoimia hänen kanssaan. Onneksi aamuisin tulee lastenohjelmia, joten pystyin vielä nukkumaan hetken. Esikoinenkin heräsi- passitus tv:n ääreen.

Puoli yhdeksältä hoputin poikia aamupalalle ja pukemaan. Kavereiden kanssa oli treffit puistoon. Puistossa viihdyttiin. Ja olikin tosi kiva nähdä tuttuja. Etenkin Esikoinen oli odottanut Kaverinsa tapaamista. Kuopus ei viihtynyt pienien kanssa hiekkalaatikolla, vaan halusi leikkiä isojen poikien kanssa muta- ja vesileikkejä. Siksipä ulkovaatteet päätyivät pesukoneeseen kotiin palattuamme.

Palasimme kaupan kautta kotiin. Söimme laadukasta ;) pakastepitsaa lounaaksi. Hetken Esikonen sai pelailla, kunnes muistin erään tarkeän jutun. Kävin tekemässä päivän hyvän työn. Luovuttamassa verta. Viimeeksi olenkin luovuttanut vuonna 2001... Rohkeasti lähdin poikasten kanssa luovuttamaan. Aika hyvin pojat jaksoivat. Söivät keksejä mielin määrin ja viihdyttivät kiireettömiä verenluovutuksen tätejä. Saivat vielä kotiin mukaan sideharsoa omiin leikkeihinsä.

Nyt on kakku uunissa ja odottelen kaveria saunomaan. Tosin, tajusin etten itse voi mennä saunaan. Mutta mieluusti kaverille saunan lämmitän ja kyllähän noi poikaset siellä voi käydä, äidin valvovan silmän alla.

Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille! :)

Lisäys:

Ihmettelin, että miksi on niin hiljaista. Esikoinen pelaa Autot-leffan pleikkapeliä tässä olkkarissa. Kuopus...

1454794.jpg

.. oli nukahtanut tuohon telkkarin eteen. On ne vaan ihania kun ne nukkuu <3 <3