Sunnuntaina käytiin luontoretkellä poikien ja isovanhempien kanssa. Ensin tutkittiin jälkiä pellolla, olivatko metsäpeuran vai hirvenvasan? Varmuuteen ei päästy, mutta peuroja täällä harvemmin on tavattu.

Käveltiin pellon päähän ja mentiin ison ojan yli. Ojassa oli vettä vaikka ja kuinka. Mummo näytti Esikoiselle, kuinka taitat koiranputkesta laivan ja heität sen kellumaan. Niitä piti heittää sillan yläpuolelle ja katsoa kun se ilmestyy sillan alta esille. Äiti sydän syrjällään pelkäsi joka hetki, että Esikoinen keksii hypätä veteen ja kokeilla kuinka kelluu... Onneksi ei kuitenkaan tehnyt sitä!

Rattaiden työntömukavuutta testattiin metsässä ja kuraisella pellolla ja peltotiellä. Hyvin kulkivat. Nyt vasta joutuivat koetukselle nuo kolme vuotta sitten hankitut rattaat, joita jo silloin mietittiin että JOSKUS menemme vaativimpiinkin olosuhteisiin.

Pääsimme retkellä ihailemaan myös joutsenia. Eräällä pellolla oleili yhdeksän joutsenta. Komeita lintuja. Ja isoja, kun lähtevät lentoon. Etenkin jos satut seisomaan  nousuradalla :)

Eilen tapahtui syntymän ihme. Iso sonnivasikka syntyi. Esikoinen olisi välttämättä halunnut mennä katsomaan poikimista, mutta se kiellettiin. Eihän kyselevää kolmevuotiasta voi sinne viedä, kun muutenkin häiriintyvät. Tälle päivälle lupasin, että mennään katsomaan 'lehmävauvaa'.

Tänäänkin on tulossa aurinkoinen päivä. Ulkona sekin todennäköisesti tulee vietettyä.