Keväällä jo saimme suullisen kutsun syntymäpäiville, jotka ovat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Miehen kanssa mietimme silloin jo lahjaa... Minusta oli itsestään selvää, että neulon jotain, mutta mitä? Heräsi ajatus ja innostus, tietenkin kannatuspipo. Onhan syntymäpäiväsankari henkeen ja vereen lätkämies!

Mietin jo toteutusta silloin, mutta... Syntymäpäiviin on enää reilu viikko. Eilen kävin vasta lankaostoksilla. Kuviota pipoon olen kyllä miettinyt aiemmin ja malliakin on pohdittu tätienergialla ;D

Eilisen illan tutustuin tähän ja tähän. Päädyin testaamaan ensimmäisen kanssa kuvion muuttamista mallikuvioksi. Järkeväähän olisi neuloa mallitilkku, mutta.. Miten sen tekeminen voi niin kovaa tökkiä?!?

Tässä vaiheessa lahja(idea) on tällä hetkellä:

134185.jpg

Varasuunnitelma on kaiverruttaa taskumattiin tuo samainen logo.. Tai todennäköisesti se tulee kuitenkin lahjapakettiin ;D

Sorvin ääreen.