Olen tässä pitkin syksyä neulonut noita kämmeköitä. Aiemmissa blogauksissa olen unohtanut kertoa, että ensimmäistä kertaa kouluvuosien!!! uskaltauduin kokeilemaan palmikon tekemistä. Muistikuva yläasteen käsityötunnilta on tuskainen, en uskonut että palmikko voi olla noinkin helppoa. Mitäköhän olen siellä käsityötunnilla oikein tehnyt?!!?

Nuo kaikki parit on tehty seitsemän veljestä-langasta. Mustista tuli mielestäni kaikkein ihanimmat. Pehmeät ja toki värikin miellytti omaa silmää eniten. Mutta musta oli myös vaikein neulottava. Näin pimeään vuodenaikaan lampunvalo ei oikein riittänyt ja päivisin valoisa aika on niin lyhyt- etenkin kahden alle 4 vuotiaan kanssa kotona ollessa... Valkoiset tein 3 puikoilla ja mielestäni niistä tuli aikas pienet. Jouduinkin ostamaan kesken projektin 3½ puikot ja punaiset ja mustat on niillä neulottu. Aiemmin neulomani kämmekät tein 4 puikoilla, joista taas tuolla ohjeella tuli ihan liian löysät.. Olenkin jopa miettinyt niiden purkamista, mutta rattaissa ne kulkevat mukana... Mietitään sitten niitä joulukiireiden helpottaessa.

Paketit lähtevät esikoisen muskariopelle ja kahdelle kerho-ohjaajalle. Tuskin lukevat tätä blogia.. Jos luette, niin sanokaa hep! :D

286570.jpg