Elokuussa kun menin töihin, aloitin tekemään ihan arkea 7.30- 15.30 vuoroja, vuorotellen kahdessa eri yksikössä. Molemmissa oli kiva olla ja nyt onkin ikävä toista työyhteisöä!

Huhtikuun alussa vaihtui työmuoto jälleen jaksotyöksi. Yötä, iltaa, viikonloppua. Jokaista sopivasti. Ja työskentelen vain yhdessä yksikössä. Siinä jonne jo 2004 menin töihin esikoisen äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen.

Jaksotyötä tehden itselle jää enemmän aikaa. Nytkin olen yksin kotona ja lataan itseäni tulevaan työvuoroon. Samalla saan hoidettua arkea vaativia asioita. Ja siivous on myös mukavaa, kun joku ei kulje koko ajan perässä sotkemassa.. ;) Eilen myös kipaisin lenkille vietyäni pojat hoitoon. Itsestähän se on kiinni, mitä sillä itselle jäävälle ajalle tekee.

Näin myös isälle ja pojille tulee luontevasti sitä keskinäistä aikaa. Ei ole äiti huolehtimassa iltapalan ajasta ja hampaiden pesusta. Mutta luotan, että pojat ja isä osaavat asiansa. Eilen illalla iltavuorosta palattuani olivat poikaset jo nukkumassa- joten ihan varmasti onnistunut ilta heillä. :)

Onhan tämä aikamoista taiteilua ja kuopuksesta huomaakin, miten hänellä on äidinkainalonkaipuu. Onneksi on sitten paljon myös sitä kiireetöntä vapaa-aikaa. Mutta tämä ei onnistuisi, jos MIES <3 ei tekisi päivätyötä! Ja pojilla olisi loistavaa hoitopaikkaa! Poikia on kiva viedä hoitoon, kun tietää että he jäävät sinne iloisina ja tykkäävät olla siellä. Syksyllä oli vielä mukavaa se, että pojat ovat sisarusryhmässä, jolloin kuopuksella oli tuttu ja turvallinen isoveli samassa ryhmässä. Nyt olen miettinyt, että esikoiselle tekisi hyvää olla isompien ryhmässä, kun numerot ja kirjaimet ovat alkaneet kiinnostaa. Nykyisessä ryhmässä hän on vanhimpia... Mutta varmaan tulevana syksynä tuohonkin tulee muutoksia.

Töihin liittyen sain eilen uunituoreen kirjan Äidin kielletyt tunteet käteeni. Sitä olen tässä aamulla selaillut. Osuva kirja ammatillisesti kuin myös omaan elämäntilanteeseen.  Suosittelen.