Meidän perheen lapsiluku ON täynnä.

En jaksa enää itseäni kuvitella valvomassa vauvamasun kanssa, stressaamassa sokereista, verenpaineista saatika heräillä syöttämään vauvaa öisin. No, voisin kuvitella itseni kantamassa vauvaa liinassa ja imettämässä, mutta kun niitä ei saa ilman noita miinuksia.. Liinailla voin lainavauvojen kanssa, imettämään en enää pysty, mutta ehkä just ja just kestän sen.

Olen asennoitunut siihen, että jaksan myös vanhempana näiden kasvavien poikien kanssa. Poikien jotka ovat hetkittäin raivostuttavan kamalia kakaroita ja hetkittäin maailman ihanimpia kullanmuruja. Nautin siitä, kun kuopuskin on avannut sanaisen arkkunsa ja hänen kanssaan pystyy keskustelemaan asioista- ei tarvitse enää arvailla mitä pieni mies tarkoittaa.

Nautin äitinä siitä, että päivittäin tulee kasvamisen myötä uusia juttuja. Lapset kasvavat ja minä äitinä/ vanhempana. Isoja ilonaiheita ovat olleet Esikoisen ensimmäisten hampaiden lähteminen (5v4kk ikäiseltä), uimaan oppiminen kevättalvella ja Kuopuksen puheen lisääntyminen. Ilonaiheita löytyy monia!

Mutta mikä tämä on?

1770754.jpg

Olimme heinäkuun alussa telttailemassa Etelä-Karjalassa. Mies löysi tuollaisen kiven ja antoi sen minulle. <3

Ei, älkää vetäkö _mitään_ johtopäätöksiä mistään. :D