Sisällä polttaa. Paljon on asioita, joita pitäisi saada jäsenneltyä oman pään sisällä. Itsellä on suru jota pitäisi jotenkin käsitellä, mutta miten?

Mutta ovatko nämä asiat liian henkilökohtaisia julkaistavaksi. Vai auttaisiko, kun saisi kommentteja muualta ja uusia näkökulmia omaan pieneen piiriin ja ajatusmaailmaan.

Joskus lapsista haaveillessa mielikuva oli varmasti se, että lapset ovat terveitä, perhe onnellinen jne.

Lasten synnyttyä asiat olivat hyvin ja ovat toki vieläkin, mutta se mielikuva on romuttunut.

Ajatukset harhailevat ja kyselevät mikä on normaalia, mikä tuo onnellisuutta, mitä se terveys on?

Vanhemmuuden polkua tässä kuljetaan, mutta oma polku on aika kivinen. Olinkon koskaan ajatellut, että jospa olenkin kahden erityisen lapsen äiti.  Kahden niin rakkaan, mutta erityistä huomiota vaativan lapsen vanhempi. Osaanko, jaksanko, olenko jotain tehnyt väärin, pystynkö. Itsekkäästi vielä sekin, että uskallanko surra sitä että oma haave ja toive ei toteudukkaan. 

Elvyttelen tässä nyt rauhassa ja annan happea. 

Eteenpäin mennään.