Päässä pyörii Eppujen biisi Näin kulutan aikaa. 

Tuleva viikko näyttää tältä: 

Ma: iltavuoro, lapsen karate 19-20; muistuta isää ja lasta tästä

Ti: aamuvuoro, lapsen terapia 14- 14.45, miehellä iltatilausuus töiden puolesta

Ke: aamuvuoro, lapsen lääkäri 15-16

To: jopa vapaapäivä.. ;) Kuopuksen kanssa kotona <3 Lapsella uintia koulussa; muista katsoa että uimakamat ovat mukana.  Illalla 17.15 - 18.15 lapsen karate.

Pe: aamuvuoro, lapsella iltapäiväkerhossa nyyttärit; muista viemiset...

Viikonloppuna miehellä sovittu ja mieluinen meno joten vietän viikonlopun lasten kanssa.  

La: vapaa, varmaankin uimahallireissu tiedossa. 

Su: iltavuoro

Tällä(kin) viikolla on lapsen terapiaan liittyen kaksi menoa joista olen joutunut töistä pyytämään vapaata tai vain lähtemään aikaisemmin töistä.... Syksyllä aloitin kurssin jonka kustannuksiin osin työnantaja osallistuu, mutta saan käyttää omaa _vapaa-aikaani_ kurssipäiviin.. Kurssi kestää huhtikuulle. Keväällä lupauduin iltapäiväkerhon hallitukseen ja hoidan lapsirekisteriä, johon kuuluu kuukausittain kokous ja muutamia tehtäviä omalla vapaa-ajalla. 

Ajoittain tuntuu, että jotain on liikaa. Mistään en halua luopua, mutta miten tästä selviytyy? Seuraavilla viikoilla on myös kuopukseen liittyviä 'ylimääräisiä' menoja. Ehkä ainut helpotus on se, että teen vuorotyötä ja töistä ei tarvitse olla pois näiden menojen vuoksi.. paitsi nyt tulevana tiistaina on pakko...

Miten sellaiset vanhemmat jotka tekevät arki 8 - 16 työtä järjestävät palaveri ja muut lapsiin liittyvät menonsa? Etenkin jos ne ovat viikottaisia?

Yhtään en enää ihmettele, että puhutaan ruuhkavuosista. Mutta minusta tuntuu, että meillä on vähän liian ruuhkaista näiden menojen suhteen... 

Kuka voisi kellot seisauttaa?!?!?

Olen yrittänyt tässä miettiä, mitä ajatuksia viime keväänä pyöri päässä.

Vuosi sitten kävimme tutkimusjaksolla perheneuvolassa esikoisen kanssa. Tutkimuksen tuloksena oli se, että meillä asuu lahjakas lapsi jolla on auktoriteettiongelma sekä ongelmia tunteiden käsittelyssä. Hänelle suositeltiin yksilöterapiaa ja oli päädytty musiikkiterapiaan. Odottelujen jälkeen esikoinen pääsi tutustumisjaksolle erään terapeutin luo.

Samoihin aikoihin ongelmat kärjistyivät esikoulussa. Lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus -toisaalta  toiveena kai terapian aloittamisen nopeutuminen.  Lapsen käyttäytymisen vuoksi Sujuvasti kouluun-työryhmä päätyi ehdottamaan, että lapsemme menisi erityisluokalle. Meitä vanhempia kuultiin ja erityisopetuspäätös on tehty toisen luokan kevääseen. Tosin, jos näyttää siltä, niin lapsi siirretään mahdollisimman nopeasti normaaliin luokkaan....

Mutta ne tunteet keväällä?! Erityisluokkaan? Vaikka itsekin työskentelen erityislasten kanssa ja tiedän, millaista nykyään opetus ja ryhmät näillä luokilla on. Ensimmäisenä pintaan tulivat muiston omalta yläaste-ajalta ja sen ajan 'erityisluokkalaisista'. Että sellaiseenko meidän lapsi... Syksyllä koulun alettua olivat ajatukset hyvin pinnassa ja lapsen ensimmäisten päivien kokemus toi olon, että valitsimme väärin.. Vaikka todellisuudessa tiesin jo etukäteen, että jos koulu alkaa normaaliluokalla ja siellä tulee ongelmia, niin kouluun meneminen tulee olemaan todella vaikeaa. 

Nyt syksyn lähentyessä loppuaan olen todella tyytyväinen päätökseemme. Koulu sujuu hyvin ja lapsi lähtee kouluun mieluusti. Ja opettaja pystyy huomioimaan pojan yksilönä ja saa haastellisia tehtäviä, ettei kyllästymistä kouluun ole tullut. 

Musiikkiterapiakin osoittautui hyväksi valinnaksi. Lapsi sai HUS:ilta rahoituspäätöksen terapialleen ja näillä näkymin lapsi käy siellä ainakin ensi vuoden elokuuhun saakka. Toivottavasti pidempäänkin. :)

Sisällä polttaa. Paljon on asioita, joita pitäisi saada jäsenneltyä oman pään sisällä. Itsellä on suru jota pitäisi jotenkin käsitellä, mutta miten?

Mutta ovatko nämä asiat liian henkilökohtaisia julkaistavaksi. Vai auttaisiko, kun saisi kommentteja muualta ja uusia näkökulmia omaan pieneen piiriin ja ajatusmaailmaan.

Joskus lapsista haaveillessa mielikuva oli varmasti se, että lapset ovat terveitä, perhe onnellinen jne.

Lasten synnyttyä asiat olivat hyvin ja ovat toki vieläkin, mutta se mielikuva on romuttunut.

Ajatukset harhailevat ja kyselevät mikä on normaalia, mikä tuo onnellisuutta, mitä se terveys on?

Vanhemmuuden polkua tässä kuljetaan, mutta oma polku on aika kivinen. Olinkon koskaan ajatellut, että jospa olenkin kahden erityisen lapsen äiti.  Kahden niin rakkaan, mutta erityistä huomiota vaativan lapsen vanhempi. Osaanko, jaksanko, olenko jotain tehnyt väärin, pystynkö. Itsekkäästi vielä sekin, että uskallanko surra sitä että oma haave ja toive ei toteudukkaan. 

Elvyttelen tässä nyt rauhassa ja annan happea. 

Eteenpäin mennään. 

Äitienpäivänä pöydässä oli tälläinen kakku:

Ohjeen löysin Yhteishyvän Ruokamaailma lehdestä. Ohjeen löydät myös täältä. Mustaherukat korvasin mustikoilla, niitä kun löytyy omasta pakastimesta.

Kesäkuun alussa juhlimme perhepiirissä Äitimme syntymäpäiviä. Juhlapöytään tein Mansikkahyytelökakun jonka ohjeen näin Pirkassa. Ohje löytyy myös täältä.

Lasten kanssa rutiinit ovat ensiarvoisen tärkeitä. Etenkin iltarutiinit, jotta yöhön rauhoittuminen onnistuisi.

Meillä rutiineihin kuuluu iltapala, iltapesut ja omiin sänkyihin meno. Siellä sitten joko luetaan, kuunnellaan satu cd:tä, lauletaan tai ollaan vain hiljaa.

Eilen huomasin hyllyssä rentoutumis-cd:n. Päätin kuunnella sen läpi illalla kun lapset ovat sängyissään.

Ahtauduin kuopuksen sänkyyn, joo on hieman liian pieni (tai olen hieman liian iso!) siihen sänkyyn toiseksi. Cd:n alkaessa kehoitettiin ottamaan rento asento ja tilaa ympärille, joo joo... Heiluttelemaan käsiä ja hengittelemään sisään ja ulos. Onneksi hengittäminen onnistui. Käsillä kokeiltiin masun päältä kun maha liikkui hengityksen mukana.

Aina ei tule ajatelleeksi että suomenkieli on ihmeellistä ja rikasta. Onneksi lapsi ( pian 4v) osaa kysyä mietityttävät kysymykset..

'Äiti, mikä on vartalo?'- kun kehoitettiin laittamaan kädet vartalon viereen.

'Äiti, missä on alusta?' - neuvottiin ottamaan hyvä asento alustalla.

Voin vain kuvitella pienen miehen  päässä pyörivät kysymykset, kun täti cd:llä puhui välillä myös kehosta....